Virallisesti seksikäs
Kirjoitettu Blogi 1 vuosi, 3 kuukausia sitten 11:11. Kirjoita kommentti
Väestöliitto lähetti EU-vaaliehdokkaille kaksi kyselyä, toinen koski seksuaali- ja toinen perhepolitiikkaa. Väestöliitto kutsui viisi parhaiten sijoittunutta (mahdollisimman lähellä Väestöliiton omaa linjausta) EU:n majaan Pohjoisesplanadille. Ja kuten seksikkäimmän meppiehdokkaan tittelin voittaja Minna Sirviö kertoi, seksuaalipolitiikka ei ole ollenkaan seksikäs aihe politiikassa. Pikemmin poliitikot reagoivat lapsellisesti, välttelevät, pelleilevät ja vastaavat epäloogisesti, kun keskustellaan seksuaalipolitiikasta.
Seksuaalisuus on jos jotakin, juuri poliittista. Siinä lähdetään omasta minuudesta ja siirrytään kohti toista ihmistä intiimeimmässä mahdollisessa muodossa. Siihen liittyvät tabut, lasten suojelu, valta, hellyys, ilo, kipu, sääntely ja säädökset, ja kaikissa uskonnoissa seksuaalisuudella on keskeinen asema.
Suurin konflikti kulttuurien välillä on kahden ääripään välissä: kulttuureissa, joissa seksuaalisuus on tabu ja hyvin kontrolloitu, ja kulttuureissa, joissa seksuaalisuus on koko ajan kaikkialla läsnä. Kyse on samasta asiasta; molemmat kokevat seksuaalisuuden olevan avainasemassa. Toinen yhteiskunta pakonomaisesti kontrolloi ja toinen pakonomaisesti hokee ja levittää. Ensimmäisessä seksuaalisuudesta tulee tabu ja synti, kun toisessa siitä tulee pornografiaa. Ero ei ole kovin suuri. “Seksuaalisuus voi olla muuta kuin puhdasta syntiä tai ainaista pornografiaa”, huomaan toistavani vuorotellen pohjolassa ja etelässä. Se ei varmasti menetä viehätysvoimaansa, jos se ei ole kumpaakaan.
Luen Vanity Fairia(näen, kun kohotat kulmakarvasi ja naurat tässä kohdassa!) ja pidin vuoden alussa artikkelista, jossa tarkasteltiinpoliitikoiden seksuaalisuutta. Analyysin ydin oli se, että nykyinen poliitikon mittari on juuri hänen seksuaalisuutensa ilmentymä. Artikkelissa käytiin läpi mielikuvia nykypäivän pariskuntien seksuaalidynamiikasta: pohdittiin Bill ja Hillary Clintonit, Sarkozyt, Obamat, Charlesit ja Camillat. Kekkonen ei olisi nykypäivä yhtä suuri sankari, jos hän eläisi ja käyttäytyisi seksuaalisesti kuten aikanaan teki. Nykykulttuurimme ottaa annettuna, että seksuaalidynamiikka on toimiva vasta, kun ihminen kokee elävänsä tasa-arvoisessa henkisessä suhteessa. Haluamme tietää jokaisen suhteesta homopareihin, pedofiliaan, mustasukkaisuuteen ja syrjähyppyihin - koska se kertoo suhteesta maailmaan, miten ihminen näkee valtapositionsa ja siihen liittyvät nautinnot. Mutta seksuaalisuus koskee Suomen ja EU:n arkea, ihan koulupolitiikasta
kehitysapuun, miten?
Väestöliitto on teettänyt valitettavasti kyselyn, josta ei näe jokaisen ehdokkaan erillisiä vastauksia, mutta kysymykset ja vastaukset löytyvät linkistä, joka on tämän jutun lopussa. Mutta ennen sitä, toivotan sinulle hellää, villiä, kaunista, antoisaa ja
pitkää seksielämää siinä muodossa, joka on sinusta ihanin. http://www.webropol.com/S.aspx?id=108721&cid=15035595
Tags: seksuaalipolitiikka, Väestöliitto

