Avoin kirje Mikael Jungnerille: YLE – “Tavallinen ihminen” on ymmällään
Kirjoitettu Blogi and Kalenteri 1 vuosi, 3 kuukausia sitten 21:11. 2 kommenttia
| 6.6.2009 | to | 7.6.2009 |
Yleisradio on hoitanut europarlamenttivaalit ala-arvoisesti. ”Vaalimarkkinat” Turussa ja sateessa pidetty keskustelu Vuosaaressa ovat olleet YLEn yrityksiä tehdä vaaleista “kansaa kiinnostavat”. Ongelma on siinä, että YLEn käsitys kansasta on ala-arvoinen. Kansa ei ole vaaleista piittaamaton sisältökysymysten takia. Kansa on piittaamaton, koska päätöksenteon kannalta tärkeitä kysymyksiä seurataan epäsäännöllisesti, epäjäsennellysti, ja jopa epä-älyllisesti.
EU-politiikan kehnon seurannan takaa paistaa outo asenne: Bryssel on niin byrokraattinen, ettei siitä ota selvää, poliitikot ovat laiskoja, itsekkäitä ja tietämättömiä, ja valta on niin kaukana, ettei se koske “tavallista ihimistä”, ja “kansa” seuraa politiikkaa vain, jos järjestetään “karnevaalit”. YLE on todistanut, ettei se pysty hoitamaan selkeää sisällön välittämistä, muotoa eikä edes halpaa karnevaalitunnelmaa.
Todellisuudessa EU-politiikassa on kyse samasta asiasta kuin aikoinaan demokratiaan siirtymisessä. Silloin pikkukylien asioihin perehtyminen ei riittänyt, vaan piti tietää koko valtakunnan eri aloista kyetäkseen äänestämään järkevästi. Tältä pohjalta meille on kasvanut vahva media, jonka ensimmäinen tehtävä on juuri tukea “tavallista ihmistä demokraattisessa yhteiskunnassa”. Median tehtävä on seurata säännöllisesti, jäsentäen ja suhteuttaen asioita keskenään, jotta niiden merkitys isommassa kokonaisuudessa selviää. Kansa on hyvin perehtynyt ja kriittinen kotimaan politiikan suhteen, ja siinä YLE tekee hyvää työtä.
Kuinka on mahdollista, että olemme yhtäkkiä hölmistyneitä, kun seuraamme EU-asioita? EU-parlamentti on suurempi kuin yksittäinen valtio, mutta ei sen toiminta ole kovin kaukana eikä niin sekava tai järjetön, kuten YLE antaa ymmärtää. Ja tiedämme jo nyt, että EU-parlamentti on yhä suuremmassa määrin kotimaan politiikkamme päätöksenteon maja.
Haastan Yleisradion johtajan vastaamaan seuraaviin kysymyksiin:
- Montako toimittajaa ja työtuntia on varattu EU-asioiden seurantaan?
- Montako eduskuntaan? Miksi niin?
- Montako säännöllistä ohjelmaa tai ohjelmatuntia YLE tarjoaa viikottain EU-asioista?
- Millainen on Yleisradion politiikantoimittajien kielitaito?
- Aikooko Yle tarkastaa resurssit, joilla tämän vuoden EU-vaaleja on seurattu, ja arvioida niiden vaikutukset, taso ja riittävyys?
Mutta kas, YLEn “tavallinen ihminen” ei tunnistakaan itseään tyhmäksi seuratessaan BBC:n EU-parlamenttilähetyksiä. Viikottainen debatti “Europe Today” Strasbourgista on yhtäkkiä erittäin järkevä, mielenkiintoinen ja informatiivinen. Keskustelut eivät koske ainoastaan Britannian asioita, vaan käsittelevät nimenomaan poliittisia linjauksia. “Inside Europe” on BBC:n toinen ohjelma EU-asioista.
Kun valtion verorahoilla ja vastuulla pyörivä YLE ei ole kyennyt rakentamaan sopivaa koneistoa EU-asioiden seuraamiseksi, se voisi ostaa BBC:n ohjelmat ja tekstittää ne suomeksi. YLEn on nyt aika mennä itseensä ja pohdittava perusolemustaan ja olettamuksiaan: Millainen mielikuva YLEssä on Suomesta ja maamme kansasta? Se ei ainakaan ole kansan silmissä sama Suomi eikä kansa. Ääneen lausumattomat lähtökohdat ovat koko tiedottamisen perusta. Jos se ei ole ajan tasalla, koko tarjonta on vinoutunut. Yleisradion pitää pystyä kertomaan selvällä suomenkielellä, mitkä ovat sen lähtökohdat ohjelmien takamisessä.
Ja toivon meille kaikille, Yleisradiolle, medialle ja koko kansalle selkeyttä ja parempaa taustoitusta EU-politiikan sisältökysymyksistä seuraaviin vaaleihin. Toivottavasti silloin jokainen kokee olevansa valmis äänestämään.
Ystävällisesti,
Umayya Abu-Hanna
Vihreät
Ps. BBC tarjoaa sivuillaan myös loistavan eurovaalipaketin videoineen kaikkineen, esimerkiksi seuraavista peruskuvioista:
- A day in the life of an MEP
- What an EU commissioner does
- EU groups explained with cake
- How the Parliament works
- How a European law is made
- Inside the EU Commission
- Inside the Council of Ministers,
Ja lisää tietoa:
- Where euros go
- How and where EU cash is spent, in clear graphics
- Party politics
- MEPs sit in blocs reflecting Europe’s diverse opinions
- Guide to EU laws
- Which key laws can MEPs highlight as they campaign?
- The Record Europe debates with the leaders of the UK’s five main parties in Europe
Europe Today, uusin ohjelma 3.6.2009
http://www.bbc.co.uk/iplayer/episode/p0036wxl/Europe_Today_03_06_2009/
Inside Europe
http://www.bbc.co.uk/iplayer/episode/p0036wxl/Europe_Today_03_06_2009/


EU-asioiden käsittely on ala-arvoista koko Suomen mediakentässä. Saavat täällä armottoman vähän aikaa, homma hoidetaan juosten kusten ja usein populistisia heittoja viljellen… Hesariakin taitaa nykyään kiinnostaa enemmän BB-Hennan leuka…
Kiitos paljon hyvistä kirjoituksista blogissa! Olipas todella hyväntuulinen koko europarlamenttivaalin kamppanja. Viihdyin sivuilla pitkiä aikoja hymysuin.
Täytyypä vihdoin lukea tuolta kirjahyllystä myös kirjasi Nurinkurin. Kaikkea hyvää tulevaisuudessa, vaikka nyt ei tällä kertaa parlamenttipaikka tainnutkaan aueta.